Siirry sisältöön

”Yksi mielenterveyden edistämistyöhön investoitu euro maksaa itsensä takaisin viisinkertaisesti.”

Tuore kuormittavuuskysely kertoo, miten poikkeuksellinen aika on vaikuttanut suomalaisten mielenterveyteen. Moni kärsii pelosta, huolesta ja epävarmuudesta. Mielenterveys voi joutua eri syistä koetukselle. 


Keväällä 2021 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan useampi kuin joka kolmas kokee hyvinvointia heikentävää kuormitusta elämässään. Tällä hetkellä eniten suomalaisia kuormittavat korona ja siihen liittyvät rajoitukset. Kuormituksen ja uupumuksen tunne koettelee erityisesti 18–34-vuotiaita nuoria aikuisia.

Toimiva lapsi & perhe-työssä  kehitetään ja tutkitaan lasten hyvinvointia tukevia sekä ongelmia ehkäiseviä työkäytäntöjä. Niitä sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon perus- ja erityispalveluihin sekä kasvatus- ja sivistystoimiin.

Turun yliopiston FinnBrain-tutkimus osoitti, että 5-8-vuotiaiden lasten vanhempien ahdistus- ja masennusoireet lisääntyivät huomattavasti vuoden 2020 keväällä. Yksi syy on pandemiaan liittyvät vapaa-ajan rajoitukset.

Olemme kehittäneet lasten ja nuorten mielenterveyttä vahvistavia materiaaleja, välineitä ja monipuolista koulutusta neuvolaan ja varhaiskasvatukseen, kouluihin, toisen asteen oppilaitoksiin ja nuorisotyöhön.

Vertaistukiryhmät ovat arvokkaita ja voivat tarjota pääsyn ulos ahdistuksesta. Kun elämässä tulee eteen vaikeita aikoja, voi olla mahdotonta saada lähipiiristä ymmärtävää tukea. Vertaistukiryhmiä on mm. omaisensa menettäneille, sairastuneille, nuorille ja päihteiden kanssa kamppaileville.

Sekasin-chat on valtakunnallinen keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämistä. Chat luo toivoa jokaiselle nuorelle ja auttaa ratkomaan mieltä painavia ongelmia.

Sivua muokattu 13.8.2021

Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin:

Ota yhteyttä

Mirkku Natunen

Lahjoittajapalvelu
+358 40 528 1687
lahjoitukset@mieli.fi