Siirry sisältöön
Kriisit kuuluvat elämään

Kun on tapahtunut jotain uutta ja vaikeasti käsiteltävää, esimerkiksi raskas menetys tai muunlainen elämänmuutos, kriisissä oleva kokee avuttomuuden tunnetta ja hätää.

Rutiinit auttavat toipuessa järkyttävästä tapahtumasta

Ennakoimattoman ja poikkeuksellisen tapahtuman jälkeen eteenpäin auttavat arjen rutiinit, omien tunteiden ja kokemuksen jakaminen sekä avun hakeminen.

Huoli läheisestä: Kysyminen on välittämistä

Kun läheisen mieli on synkkä, rohkaise häntä puhumaan. Kysy, miten voisit auttaa. On tärkeää hakea apua myös itselle, koska läheisen sairastaminen voi uuvuttaa.

Nainen muistiinpanolehtiön kanssa kuuntelee vastapäätä istuvaa naista Apua yksinäisyyteen

MIELI ry:n palvelut, Sekasin-chat, Sekasin Gaming, Kriisipuhelin, Itsemurhien ehkäisykeskus, Mielenterveyden ensiapu -koulutukset ja Rikosuhripäivystys tukevat eri syistä yksinäisyyttä kokevia.

Paha olo vaatii huomiota

Paha olo voi olla myös masentuneisuutta tai ahdistuneisuutta. Sen selkeä tunnistaminen ja sanoittaminen voi olla vaikeaa. Jos paha olo voimistuu tai pitkittyy, kannattaa hakea apua.

Näin lohdutat

Millaisin sanoin lohduttaa kriisin keskellä? Ja kaipaako toinen lohdutusta? Esiin nousevat omat riittämättömyyden tunteet: miten pystyn puhumaan, etten tee tilannetta pahemmaksi? Tuntuuko toisesta pahalta, jos kysyn hänen voinnistaan?

Toivo on uskoa siihen, että asiat voivat muuttua

Toivoa tarvitaan haastavissa elämäntilanteissa. Toivo on uskoa siihen, että asiat voivat muuttua. Toivo auttaa toimimaan ja jaksamaan eteenpäin muutosprosessin läpi.

Shokista uuteen alkuun

Kun läheinen kuolee tai edessä on ero, mieli on kovilla. Traumaattisen kriisin etenemisen on kuitenkin usein nähty noudattavan seuraavia vaiheita: shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe. Traumaattisesta kriisistä voi toipua.

Synnytyskokemus voi olla traumaattinen

Traumaattisen synnytyksen, kuten muidenkin traumaattisten kokemusten, kokemus syntyy, kun ihmiselle elintärkeät asiat ovat uhattuina.

Talousvaikeudet ovat monille arkea

Puutteellinen toimeentulo ja taloushuolet heikentävät hyvinvointia ja kuormittavat mielenterveyttä. Kulutuskulttuuri kannustaa kuluttamaan, myös velaksi. Hintojen nousun ja energiakriisin myötä taloushuolista kärsii yhä useampi.

Miten selviytyä talousvaikeuksista?

Talousongelmista on hyvä pystyä puhumaan jonkun kanssa. Vaikka yrityksen konkurssi tai elintason aleneminen voi tuntua aluksi maailmanlopulta, se ei ole sitä.

Taloushuolet kuormittavat mielenterveyttä

Talous ja mielenterveys vaikuttavat paljon toisiinsa. Taloudellinen hyvinvointi suojaa, taloushuolet kuormittavat mielenterveyttä.

Eläkkeelle siirtyminen on suuri elämänmuutos

Eläkkeelle siirtyminen voi olla odotettua, pelättyä, innostavaa, uhkaavaa tai helpottavaa - tai kaikkea yhtä aikaa.

Mitä voi tehdä, jos puheet sodasta huolestuttavat?

On luonnollista, että jännittynyt tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä herättää ajatuksia, myös pelkoja. Kriisityön asiantuntija Outi Ruishalme antaa vinkkejä, miten helpottaa oloa.

Tukea Ukrainan kriisin käsittelyyn

Sota Ukrainassa herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. On normaalia, että tilanne huolestuttaa ja jopa pelottaa. Älä jää yksin. Tukea ja apua on saatavilla.

Poika ja isä istuvat portailla.

Vahvista mielenterveyttä

Harjoittelemalla voit vahvistaa itseäsi ja mielenterveyttäsi. Mielenterveyteen kuuluva osaaminen on esimerkiksi tunne- ja tietoisuustaitoja sekä vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja. Arjen valinnoilla on myös suuri vaikutus mielenterveyteemme.